Avustustavaraa puretaan pienoisbussista. Tavara lähti rintamalle heti seuraavana päivänä.

Matkakertomus: rotarylaisia ja ensihoitajien laukkuja Lutskissa

25.02.2023

Tammikuun 2. päivä vuonna 2023 lähti viiden hengen matkaseurue Helsingistä kohti Ukrainaa ja Lutskin kaupunkia. Olimme liikkeellä pienoisbussilla, jossa oli kyydissä 5 henkilöä, joista kaksi henkilöä oli Operaatio Ukrainan vapaaehtoistyöntekijöitä, yksi henkilö oli Lion Defence Teamista ja kaksi autonkuljettajaa.

Matka alkoi laivalla meren yli Tallinnaan ja sieltä maateitse kohti Puolaa. Lutsk sijaitsee Ukrainassa noin 100 km Puolan rajalta ja Livin kaupungista itään. Matkan tarkoitus oli toimittaa avustustarvikkeita Ukrainaan, verkoistoitua paikalliseten päättäjien kanssa sekä hankkia varastotiloja avustustarvikkeille. Näissä tavoitteissa onnistuttiin.

Pienoisbussiin oli pakattu muun muassa neljä aggregaattia, painesiteitä, raivauskalustoa ja hyvin säilyvää ruokaa. Mukana oli myös neljä ensihoitajan laukkua, jotka ovat erittäin hyödyllisiä, koska ne ovat hyvin varusteltuja. Laukuissa on muun muassa painesiteitä, intubointivälineitä, sidontatarvikkeita, niskatukia ja lastoja.

Me ja Lion Defencen väki tapasimme perillä Lutskissa paikallisia kansanedustajia, aluehallinnon johtajia ja kaupungin johtavia virkamiehiä. Lisäksi tapasimme sekä Harkovan että Lutskin Rotary Clubin presidentit. Sovimme yhteistyöstä. Rotary Club hoitaa esimerkiksi vaurioituneiden talojen ensiapua levyttämällä ovia ja ikkuna-aukkoja, jotta rakennuksissa voi edes joten kuten asua.

Avustustavarat lähtivät Kubianskin rintamalle seuraavana päivänä. Mieleenpainuvaa matkassa oli ukrainalaisten yhtenäisyys, taistelutahto ja inhimillisyyden säilyminen näissä vaikeissa olosuhteissa.

 

Pekka Riihimäki, puheenjohtaja
Operaatio Ukraina

Haluatko auttaa meitä auttamaan? Lue etusivultamme eri tavoista auttaa ukrainalaisia.

Rallikartturin kalsarit etulinjaan
Yhdistyksen uusi hallitus aloitti
Operaatio Ukraina